Pikalainoista aiheutuneista ylivelkaantumisista on uutisoitu mediassa jo pitkään, ja niitä on mm. käytetty perusteena kansanedustaja Sampsa Katajan ajamalle lakialoitteelle, jonka päämääränä olisi kieltää pikavipit kokonaan. Ylivelkaantumiset saataisiin kuitenkin kitkettyä kokonaan pois, ja vieläpä erittäin helposti – nimittäin positiivisen luottorekisterin avulla. Positiivinen luottorekisteri on jo käytössä suurimmassa osassa muista Euroopan maista, ja se on todettu erittäin hyvin toimivaksi. Positiivisen luottorekisterin erona nykyisen mallin rekisteriin olisi se, että luotontarjoajilla olisi mahdollisuus nähdä lainanhakijoillansa jo olemassa olevat velat. Nykyisin luotontarjoajat eivät näe lainkaan muita lainoja ja velkoja, mitä asiakkaalla on jo valmiiksi. Asiakkaat voivat siis helposti hakea lainaa netistä, vaikka heillä olisi jo avoinna useiden tuhansien eurojen velat. Tämä ei ole yksin pikalainapalveluiden ongelma, vaan esimerkiksi pankit tai muutkaan rahoituslaitokset eivät tiedä asiakkaillansa jo olemassa olevia velkoja. Joskus onkin ollut tapauksia, joissa yksi asiakas on hakenut kaikista pankeista jopa kymmeniä erisuuruisia kulutusluottoja. Ylivelkaantuminen on nykyään siis varsin helppoa, jos henkilö ei oikein hallitse rahankäyttöänsä. Jos positiivinen luottorekisteri otettaisiin käyttöön, voisivat lainapalvelut asettaa jonkin rajan, jota enempää lainoja ei myönnettäisi. Esimerkiksi jos asiakkaalla olisi siis valmiina avoimia lainoja tuhannen euron edestä, ei lisää lainaa enää myönnettäisi.